Rakennustyömaan raskas kalusto: Manuel Ángel Casal ajaa Arocs 4853 -autoa

Reportaasi

12 kilometriä uutta asfalttia.

Kivilouhokselta rakennustyömaalle: Manuel Ángel Casal saa kivet rullaamaan Arocsin avulla.


Valkoiset savukiehkurat leijuvat louhoksen yllä. Niin kuin joka aamu Manuel Ángel Casal noutaa räjäytettyä kiviainesta Arocs 4853:llaan. Ilman hänen toimituksiaan A-54-moottoritien rakennustyömaa ei edisty: siellä rakennetaan uutta moottoritieosuutta.

”Galiciassa moottoritien rakentaminen on iso asia”, Manuel sanoo. Vuoristojen ja laaksojen muodostama maisema on kuitenkin tienrakentajille paljon haastavampi kuin tasainen maa. A-54:n varrelle on rakennettava kanavia ja siltoja, täytettävä rinteitä ja kaivettava maata pois kukkuloilta.



Vaikeuksista huolimatta moottoritieosuuden rakentaminen on päässyt kunnolla vauhtiin: Santiago de Compostelan ja Arzúan välisellä ensimmäisellä osuudella on jo liikennettä. Myös viimeinen osuus on jo avattu. Jotta rakennustyöt sujuvat edelleen ripeästi, Batan Arenal -yhtiö, jonka palveluksessa Manuel ja hänen kollegansa ovat, käyttää kokonaista Arocs‑kalustoa kuljettamaan vaadittavan kiviaineksen 12 kilometrin pituiselle yhdysreitille.



Päivän kolmas toimitus on edessä, Manuel kiertää kerran kippiauton ympäri ennen kuormaamista. Se on osa hänen rutiiniaan; hän tarkastaa kuorma-auton kunnon useita kertoja päivässä. Se kannattaa: paripyörien väliin on juuttunut kivi. 

Manuel ottaa työkalulaukustaan taltan ja poistaa noin 20 cm:n pituisen ja 12 cm:n levyisen kiven. Tyytyväisenä hän aloittaa kuormaamisen.



Hyvin voideltu toimii paremmin.

Matkallaan purkamaan kuormaa Manuel näkee, kuinka paljon ihmisiä tehtävästä suoriutumiseen tarvitaan: maanmittaajia, tietyöläisiä, insinöörejä, sillanrakentajia – ja tietysti myös kuljettajia niin kuin hän itse.

Manuel pitää ajojensa välissä pienen tauon voidellakseen Arocsin lavan hydrauliikkasylinterit. Sen jälkeen hän kirjoittaa ylös päivämäärän ja kellonajan. ”Se on minulla tapana”, hän sanoo. ”Haluan pitää huolto- ja puhdistustöitä silmällä.”



Hän lähtee jälleen matkaan. Edellisen päivän rankkasateet ovat tehneet jyrkän kohdan liukkaaksi, joten hän hidastaa vauhtia. Hän hallitsee myös tämän osuuden ongelmitta. ”Voin luottaa Arocsin 8x6-voimansiirtoon sataprosenttisesti.”



Uskomattoman monipuolinen.

49-vuotias on ollut ratin takana jo 25 vuotta ja hän on edelleen täynnä intoa. ”Arocs on mainio ohjattava jopa täyteen kuormattuna.” Asfaltilla Manuel arvostaa moottorin tehon ohella erityisesti hidastimella varustettua turbokytkintä. ”Sen ansiosta voin lähteä liikkeelle kuluttamatta kitlkapintoja. Se myös hidastaa kuorma‑autoa erittäin luotettavasti.”

Työn vaihtaminen ei tule tälle kuorma-auton kuljettajalle kysymykseen. Päivittäinen työ on hänelle niin mukavaa – niin kuin jutteleminen kollegoiden kanssa. Kerromme toisillemme päivän tapahtumista tai keskustelemme eri kuorma‑autojen ajo‑ominaisuuksista. Tulemme aina samaan lopputulokseen: Mercedes‑Benz on työmaalla lyömätön.”


Manuel Ángel Casal.


Nyt perheenisä on iloinen voidessaan pian ajaa henkilöautolla vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa uudella moottoritiellä, jonka rakentamiseen hän on osallistunut. ”Arvostan jokaista tasaista osuutta ja jokaista suoraa, koska tiedän tarkalleen, kuinka paljon työtä siihen vaadittiin.”



Kuvat: Begoña Tremps

8 kommenttia