Uusi silkkitie – matkalla Kazakstanissa

Kazakstanilaiset viranomaiset myönsivät ryhmälle erikoisluvan, jolla tiimi voi ajaa Kazakstanin läpi myös ilman voimassa olevia rekisterikilpiä. Lähdemme Almatystä. Reitti kulkee Kazakstanin ja Kirgisian välistä raja-aitaa pitkin. Aita jakaa kahteen osaan laajat ruohoisat aroalueet, jotka rajoittuvat etelässä noin 2 400 kilometriä pitkään Tian-Schan-vuoristoon, jonka huipuilla on pysyvä lumi läpi vuoden.

Nyt maistamme huoltoasemalla saslikia.

Ilta koittaa, ja pysähdymme viimeinkin hieman omalaatuiselle huoltoasemalle: Tien molemmin puolin seisoo laivakontteja, joissa sijaitsee pieniä ravintoloita ja myymälöitä tarjoamassa erilaisia lampaista valmistettuja tuotteita. Tarjolla on sukkia, nahkatakkeja, lihaa ja paljon muuta. Suoraan liikkeiden edessä teurastetaan lampaita, joiden lihasta valmistetaan saman tien saslikia. Lisukkeena tarjotaan paikallista litteää vehnäleipää, tomaattisalaattia ja sipulia, ja ruoka on todella maittavaa.

Tosin ravintolan wc on pelkkä laudoista kyhätty hökkeli. Siinä olisi vielä parannettavaa! Jatkamme matkaa vielä jonkin aikaa ja saavumme Tarasin kaupunkiin, jonne teemme yöleirin valvotulle pysäköintialueelle. 

Aika kuluu.

Kello on 6. Pikainen aamupesu, paistettu kanamuna ja kahvia. Ja matka jatkuu. Meillä ei ole varaa viivästyksiin, mikäli haluamme pysyä aikataulussa. Taras jää taaksemme, ja jatkamme matkaa länteen. Schymkentissä poistumme idän ja lännen yhdistävältä reitiltä ja käännymme kohti pohjoista. Kyltteihin on jo merkitty Venäjällä sijaitseva Samaran kaupunki, joka sijaitsee peräti 2 163 kilometrin päässä.

Jääkylmä suihku.

Alueen laidunmaat näyttävät jatkuvan loputtomiin. Hevosilla ratsastavat paimenet seuraavat valtavia lammas- ja nautalaumoja. Etäämmällä näkyy kamelikaravaani. Aina välillä tien yli kulkee hevosia. Emme halua ottaa riskiä ja väistämme etuajo-oikeudesta huolimatta.

Iltapäivällä pysähdymme pienelle huoltoasemalle ja syömme mukaan ottamamme juuston, salamin ja vehnäleivän. Jälkiruoaksi ostamme melonia suoraan maanviljelijältä, joka myy tuotteitaan nelikaistaisen moottoritien toisella puolella. Suojatie johdattaa meidät ”turvallisesti” moottoritien yli. Päivän pääetappina on Qysylorda, jonne on vielä matkaa 400 kilometriä.

Saavumme entiseen Qysylordan linnoituskaupunkiin auringon laskiessa. Pysäköintialueella pääsee suihkuun noin eurolla. Vesi on jääkylmää, ja seisontalämmityksellä varustettujen ohjaamoiden lämpö tuntuu jälkeenpäin sangen miellyttävältä.

Lämpötila lähes nollassa.

Aamulla ulkolämpötila on lähes nollassa, mutta auringonnousu on sitäkin upeampi. Ajamme tuntikausia pitkin Kazakstanin aroja, kunnes saavumme Kosmodrom Baikonuria ympäröivälle suljetulle alueelle.

Maailman suurin avaruuskeskus on ollut käytössä jo Neuvostoliiton aikoina, ja nykyisin alue on vuokrattu Venäjälle. Alueella saa liikkua vain erikoisluvalla. Eräs taksinkuljettaja tarjoaa meille kyytiä Baikonuriin 50 eurolla. Vilkaisemme kelloa ja kieltäydymme. 

Vedetön järvi.

Eräässä arolla sijaisevassa syrjäisessä kylässä paikalliset asukkaat haluavat myydä meille kuivattua kalaa. Vilkaisu karttaan kertoo meille,että olemme Aral-järven pohjoispuolella. Aikoinaan maailman neljänneksi suurin sisävesijärvi on muuttunut suurimmalta osin kuivuneeksi ja autioksi alueeksi. Jos kartalle ei olisi merkitty järveä, emme olisi kuvitelleetkaan järven sijaitsevan lähistöllä.

Ryhmä jatkaa matkaa vielä joitain tunteja, kunnes kaista-avustin jyrähtää toistamiseen. On selkeästikin aika lopettaa tältä päivältä ja etsiä yöpymispaikka.

Rajaa kohti.

Olemme saaneet yöllä seuraa. Vieressämme majoittuu useita kirgistanilaisia perheitä. Ajoneuvot, joiden joukossa on myös Mercedes-Benzin Vito, näyttävät todellisilta kuormajuhdilta ja jokaisen katolla on kokonainen vuori matkatavaroita. Saksassa kuormaa olisi lain mukaan aivan liikaa ja kiinnitys riittämätöntä, mutta Kazakstanissa se ei näytä olevan ongelma. Perheet ovat työskennelleet Venäjällä ja ovat nyt matkalla takaisin kotimaahansa Kirgistaniin koko maallisen omaisuutensa kanssa.

Lähtö koittaa. Tie muuttuu kaksikaistaiseksi ja aina huonokuntoisemmaksi. Vastakkaisella kaistalla on vanhempi kuorma-auto, joka on suistunut pois tieltä ja rinnettä alas. Rikkinäisen tuulilasin ansiosta kuljettaja on päässyt ulos autosta loukkaantumatta ja puhuu nyt puhelimessa. Avun pääseminen perille voi kestää jonkin aikaa, mutta me voimme jatkaa rauhassa matkaamme.

Kuvat: Eberhard Joos