Ainutlaatuinen testimahdollisuus: RoadStars pääsi uuden Actrosin ohjaamoon jo sen kehitystyön aikana

Reportaasi

Testikuljettajat.

Uudessa Actrosissa piilee ensimmäistä kertaa myös todellisten RoadStars-tähtien asiantuntemus. Jo ennen auton virallista esittelyä 19 yhteisön jäsentä pääsi testaamaan tätä kaukoliikenteen lippulaivaa perusteellisesti.


Aurinkoinen toukokuun aamu: RoadStars-yhteisöön kuuluvalla Christopherilla (33) on perhosia vatsassaan: tämä on ensimmäinen kerta, kun hän osallistuu RoadStars-tapahtumaan. "Olen vankkumaton Mercedes-fani. Siksi liityin pari vuotta sitten RoadStars-yhteisöön.

Olen rekisteröinyt myös ajokorttini numeron, jotten jää paitsi vain kuljettajille suunnatuista tapahtumista. Käväisen sivustolla lähes päivittäin." Christopher on toiminut ammattikuljettajana vuodesta 2001 lähtien. Nyt hän on yksi niistä 19:stä RoadStars-kampanjan osallistujasta, jotka pääsevät testaamaan uutta autoa.

Vinkkejä kehitystyöhön.

"On hienoa päästä osallistumaan uusien kuorma-autojen kehitystyöhön", Christopher sanoo. "Osa meistä tuntee jo toisensa RoadStars Trophyn kaltaisista tapahtumista", Uwe kertoo. "Minusta on hienoa päästä tutustumaan tulevaisuuden tekniikkaan uusien ja vanhojen kavereiden kanssa." 49-vuotias RoadStars-jäsen on toiminut kuorma-autonkuljettajana vuodesta 1989, ja hänen työkalunaan on tällä hetkellä Actros 1844.

RoadStars-kampanja, jossa kuljettajat pääsivät kokeilemaan uutta autoa, järjestettiin toukokuussa 2017 Mercedes-Benzin tehtaalla Saksan Wörthissä. Tällöin monet uuden Actrosin järjestelmät olivat vasta pilottivaiheessa. Siksi RoadStars-yhteisöltä saatava palaute olikin Mercedes-Benz Trucksin insinööreille ja tuotekehittäjille kultaakin kalliimpaa.



Tiukka testiohjelma.

Tuotekehittäjä Dirk ja seitsemän hänen kollegaansa seuraavat 19:ää uteliasta testikuljettajaa tiukan ohjelman aikana. Osa kuorma-autoista näyttää jo ensisilmäyksellä erilaisilta kuin ne, joihin Christopher, Uwe ja muut kuljettajat ovat uransa aikana tottuneet. "Ulkopeilit puuttuvat kokonaan! Mieletöntä", Christopher ihmettelee. Myös kaikki muut ovat innoissaan päästessään vihdoin aivan uudenlaiseen ohjaamoon, jonka ominaisuuksiin kuuluvat ensisijainen ja monitoimikosketusnäyttö. Perehdytys uusiin MirrorCam- ja Active Drive Assist -järjestelmiin kestää hieman yli puoli tuntia, ja sen jälkeen tiimit pääsevät aloittamaan testiohjelman. Ohjelmaan kuuluu muun muassa kinkkisiä testejä ryömintänopeudella sekä pidempiä ajotestejä Saksan moottoriteillä ja maanteillä muun liikenteen seassa. Reilun tunnin kuluttua kuljettajat vaihtavat vuoroa. Koeajot kestävät koko aamupäivän.

Tulevaisuutta kokemassa.

Iltapäivällä kuljettajat kokoontuvat kertomaan Mercedes-Benzin insinööreille uudesta tekniikasta saamistaan vaikutelmista. "Uusiin Actros-järjestelmiin tutustumisen lisäksi päivän kohokohta oli keskustelu muiden kuljettajien ja tuotekehitystiimin kanssa", Christopher toteaa. Alkuiltapäivästä ryhmäkeskustelut päättyvät, ja osallistujat pääsevät puolitoistatuntiselle kierrokselle tehtaalle. Väsyneinä mutta joukon ainutkertaisia kokemuksia saaneina reippaat testikuljettajat poistuvat tehtaan alueelta iltapäivän päätteeksi. Christopher ja kaikki muut ovat yksimielisiä: "Päivä oli aivan mahtava. Tulemme taatusti toistekin!"


Kuvat: Alex Kraus

28 kommenttia