Kiiltävää jäätä ja kappale kotiseutua keskellä Siperiaa sveitsiläisille seikkailijoille – osa 10

Aluksi tietokilpailukysymys: Istumme lämpimässä olohuoneessa Novosibirskissä ja odotamme iloisina ruokaa. Mitä meille tarjotaan? Raclettea – kappale kotiseutua keskellä Siperiaa! Isäntämme nimi on Mikhail ja hänellä on Unimog, jolla hän ajaa liejussa ja lumessa kotikaupunkinsa läheisissä metsissä. Ennen kaikkea hän kuitenkin on kirjoittanut meille jo kuukausien ajan Instagramissa ja kutsunut meidät käymään perheensä luokse. Taas yksi niistä tarinoista, jota ei ennakolta voinut arvata.

Koko kansallispuisto vain meille.

Takanamme on tutkimusretki Baikaljärvelle. Unescon mukaan, jonka luonnonperintökohteisiin Baikaljärvi kuuluu, se on samalla maailman vanhin ja syvin makeanveden järvi. Lähdimme Ulan-Uden kaupungista, jossa pidimme taukoa maanmiehemme Lukasin luona, ja ajoimme tämän valtavan vesistön itäpuolta. Siellä oli niin paljon lunta, että rantaan oli lähes mahdoton päästä. Sen vuoksi vietimme ensin yhden yön Zabaykalsky-kansallispuistossa – jossa ei sitten ollutkaan muita. Meitä katsotaan aina hieman kummeksuen, koska olemme liikkeellä talvella eikä kesällä, kun on lämmintä.

Seuraavana päivänä pääsimme rantaan. Järvi ei täällä ollut täysin jäätynyt umpeen, mutta pystyimme silti menemään jäälle kävelemään ja nauttimaan luonnosta. Vartijat puiston portilla varoittivat meitä, että on parempi, ettemme mene ajamaan jäälle kuorma-autolla. Se ei olisi tullut mieleemme edes unissammekaan. Monet venäläiset ovat tässä paljon huolettomampia. He vain kokeilevat sitä ja ajavat jäällä ovet avoimina. Näin he voivat hätätapauksessa äkkiä hypätä ulos. Siitä me olimme kuulleet hiukset pystyyn nostattavia juttuja.

Kylmyysaalto Irkutskissa.

Ajettuamme pitkin Baikaljärven lounaanpuoleista rantaa saavuimme Siperian pääkaupunkiin Irkutskiin. Kiertoajelun suoritimme siellä ennätysajassa. Kylmyysnavalla Oimjakonissa vallinneen ”lämpimän” viikon jälkeen täällä nimittäin vallitsi kylmyysaalto. Yöllä lämpömittari laski -40 asteeseen. Purevan viivan vuoksi päivisin ei ollut paljonkaan lämpimämpää.

Kahden yön jälkeen lähdimme eteenpäin länsirannan suuntaan. Siellä halusimme Chernorudin lähellä olevassa lahdessa nähdä kauniin sinisenä kimmeltävää jäätä – emmekä tässä pettyneetkään. Jatkuvan tuulen ansiosta jää on täydellisen kiiltävää. Tämän näytelmän vuoksi ei meillä myöskään ollut mitään ongelmaa hakea kävelyretkeä varten esiin kaikkein paksuimmat takkimme. Vaikka henkilöautot ja ilmatyynyalukset ajavat täällä jäällä, oli todella kummallinen tunne nähdä jalkojemme alla pelkkää mustaa. Tuntui paremmalta, kun näimme jäässä syvän railon: silloin tiesimme, miten paksua jää on.

Jäätävässä viimassa.

Yöksi ajoimme pois rannasta. Sillä vaikka Axor oli seissyt kylmässä viimassa vain tunnin, oli ohjaustehostimen neste jo sitkeää. Meidän täytyi ohjata varovasti, muuten öljy olisi valunut yli. Tuulensuojainen leiriytymispaikka oli siis erittäin tärkeä. Maisemat Baikaljärven länsipuolella muistuttivat Mongoliaa: pyöreitä kukkuloita, vähän kasvillisuutta. Pienen lumikerroksen peittämänä maisema oli kuin maalaus.

Seuraavana aamuna menimme vielä kerran jäälle ottamaan kuvia. Oli taas jäätävän kylmää, -37 astetta. Heti kun lahdesta päin tullen ja pienen niemen ympäri kiertäen olimme päässeet avoimelle selälle, tuuli puhalsi niin voimakkaasti, että meidän oli käveltävä takaperin suojataksemme kasvojamme viimalta. Muutaman kuvan jälkeen käännyimme jo takaisin. Aimée-koiraa emme halunneet ottaa tälle kirkkaalle jäälle lainkaan mukaan.

Nyt kilometrejä alle, sillä viisumi kuluu umpeen!

Sitten piti saada kilometrejä alle – sillä Venäjän-viisumimme oli silloin enää voimassa vain 15 päivää.Irkutskista me ajoimme maan läpi poikittain länsisuuntaan johtavalle M55-tielle. Matkaa Kazakstanin rajalle: Lähes 3 500 kilometriä, melkein yhtä paljon kuin Zürichistä Nordkappiin.

Kolmantena päivänä tien päällä meille sattui jotain epätavallista: Ennen Oimjakonia oli etumatkustajan puoleisesta lukosta irronnut muovinpalanen, niin että pystyimme sulkemaan oven enää vain sisältä päin. Aiomme korjauttaa sen ”Axor-Landissa” Turkissa. Kun Mike tauon jälkeen käänsi avainta kuljettajan puoleisessa lukossa, kuului naksahdus. Tämä lukko meni nyt myös rikki, ja me seisoimme ulkona. Onneksi pääsimme vielä sisään asuinkonttiin.

Kuvat: 4-Xtremes