4-Xtremes – osa 20: Onnistui! Kammermannit saapuvat Afrikkaan

Cap Angela on Afrikan pohjoisin piste. Emme tiedä tätä vain Wikipedian perusteella. Olemme nimittäin antaneet tuulen hyväillä kasvojamme tällä kallioisella niemellä Tunisiassa. Tulevina kuukausina tutustumme Afrikan mantereeseen. Välimeren ylittäminen oli – kuten jo niin moni asia World Tour -matkallamme – monimutkaisempaa kuin kuvittelimme.

Alun perin tarkoituksenamme oli viettää enintään viikko Italiassa, mennä sitten ensimmäisellä lautalla Tunisiaan Axorimme kanssa ja olla siellä määrätty seitsemän päivän karanteeniaika. Saimme kuitenkin tietää, että kyseinen määräys kumottaisiin pian. Päätimme siis pysyä siihen asti Italiassa. 

Pompeiji punaisella, sen sijaan ilmainen nähtävyyksien katselukierros Roomassa.

Salernon lähellä sijaitsee Pompeijin arkeologinen kaupunki, joka on hieno retkikohde. Sulkumääräyksiä päivitetään Italian maakunnissa kuitenkin joka viikko. Ja juuri sinä maanantaina, kun saavuimme Pompeijiin, Campanian alueella tuli voimaan punainen rajoitustaso. Niinpä kaikki nähtävyydet oli suljettu.

Pääkaupungin Rooman käsittävä Latiumin alue oli samaan aikaan luokiteltu keltaiseksi: kaupat, ravintolat ja nähtävyydet olivat auki. Eikä Roomasta ole pitkä matka Civitavecchiaan, josta lähtevät lautat Tunisian pääkaupunkiin Tunisiin. Siis ikuiseen kaupunkiin!

Sveitsiläiskaartilaisen vieraana.

Tutustuimme Roomaan kolme päivää, kunnes jalkamme kipeytyivät. Keskustassa, joka oli auringonlaskun aikaan lähes tyhjä ihmisistä, oli aivan erityinen tunnelma. Nautimme myös pitsaa ihastellen samalla näkymää Colosseumille. Kohokohta oli kuitenkin opastettu kierros Vatikaanissa, jonka järjesti sveitsiläiskaartin kappalainen. Saimme hänen numeronsa eräältä tuttavaltamme, joka oli aikanaan itse kaartilainen.

Rooman ulkopuolella tutustuimme Cerveterin nekropoliin, joka on peräisin varhaiselta rautakaudelta. Hautoihin pääsee sisään ja vapaaehtoiset avaavat yhä uusia, kaikkiaan niitä on noin 2.000. Hautarivien keskellä kävellessämme meistä tuntui kuin olisimme joutuneet Indiana Jones -elokuvaan.

Vähän järjestystä, paljon kysymyksiä.

Civitavecchiassa kävimme taas koronatestissä ja hankimme uudet rokotteet sekä kelvollisen terveystodistuksen Aiméelle. Lisäksi ostimme riittävästi erikoisruokaa iäkkäälle koiraneidillemme ja täytimme vesisäiliöt. Eräänä perjantai-iltana matka alkoi: Palermon kautta Tunisiin. Lauantaina keskiyöllä ajoimme ulos lautasta.

Emme ole kokeneet vielä millään rajalla vastaavaa kaaosta. Ulkomaalaisina meidän piti mennä taloon, jossa passit lojuivat sekaisin päävirkailijan kirjoituspöydällä. Viimein meidät kutsuttiin sisään ja meidän piti kertoa, kuinka kauan olemme maassa, matkustammeko ajoneuvon kanssa ja kuinka paljon meillä on käteistä mukana.

Kova ”tuomio”.

Sitten eteen tuli suurin ongelma: vaikka seitsemän päivän karanteenia ei enää vaadittu, virkailija halusi nähdä hotellivarauksen. Sellaista meillä ei tietenkään ollut. Kuten ei myöskään ystävillämme, jotka olivat päässeet matkustamaan maahan ongelmitta muutamaa päivää aiemmin. Meidän oli odotettava ministeriöstä tulevaa faksia ulkona. Hieman ennen kello viittä aamulla ”tuomiomme” tuli: takaisin Italiaan! Puuttuvan varauksen vuoksi. Vaikka matkustimme matkailuautolla.

Vartin verran vallitsi todellinen kaaos: muut kielteisen päätöksen saaneet matkailijat vaativat pääsyä maahan. Virkailijat odottivat määräystä. Lauttavastaava yritti neuvotella kaikkien puolesta. Puhetta arabiaksi, ranskaksi ja italiaksi. Tulli halusi viettämään vapaailtaa, lautta odotti. Lopulta päävirkailija lähetti meidät ja kahdeksan muuta ajoneuvoa takaisin.

Asiakirjoilla ja luottamuksella ”aseistautuneena”.

Kun pysäytimme automme lautalla, lautan köydet oli jo irrotettu. Kuolemanväsyneinä kaaduimme klo 6.00 ohjaamon vuoteeseen. Vietettyämme noin 60 tuntia lautalla olimme taas Civitavecchiassa. Ajoimme rannalle, jolla olimme leiriytyneet ennen Välimeren ylitystä, emmekä voineet uskoa tapahtunutta.

Mikä eteen? Maarajalla voisi vain yrittää uudelleen. Mutta että pitkä lauttamatka taas kerran? Aluksi motivaatiomme oli vähissä. Mutta jossain kohtaa sanoimme itsellemme, että olisi harmi, jos emme yrittäisi uudelleen. Niinpä seisoimme neljä päivää myöhemmin taas satamassa. Kuormauspäällikkö tunnisti meidät ja vitsaili, matkustammeko hänen kanssaan takaisin. Mutta nyt olimme ”aseistautuneet”: meillä oli runsaasti asiakirjoja ja luottamusta.

Tällä kertaa saapuminen sujui nopeammin, tunnin jälkeen meillä oli leima passissa. Mutta liian helpolla rajavartijat eivät halunneet meitä päästää: auton tarkastus, useiden papereiden leimaus kolmen virkailijan toimesta, ajo toiseen pisteeseen uusien papereiden luovuttamista ja vastaanottamista varten, jotka nekin leimattiin x kertaa. Koko ajan levoton tunne vatsassa.

Kuvat: 4-Xtremes