4-Xtremes – osa 18: Liukastelua Peloponnesoksella

Sarja: 4-Xtremes – The World Tour

Tarinoita niemimaalta.

Peloponnesoksen niemimaalla Kammermannit pääsevät todistamaan kykynsä auton ratissa – ja kokevat rutkasti muutakin. Mutta milloin he voivat viimein sanoa Kreikalle ”αντίο σας” ja jatkaa maailmanmatkaansa? Lukekaa itse!

Patikointia – näin hyvästä säästä Andrea ja Mike eivät saaneet nauttia läheskään jokaisena päivänä Peloponnesoksen reissullaan.

800 litraa dieseliä riittivät juuri ja juuri Kreikan mannermaan tutkimiseen. Suuren osan siitä kulutimme viime viikkoina Peloponnesoksella. Ateenasta lounaaseen sijaitseva suuri, sormiaan levittävän käden muotoinen niemimaa tarjosi myös auton ajamiseen liittyviä haasteita. Niistä lisää myöhemmin.

Kun saapuu laillamme pohjoisen suunnasta, Peloponnesokselle päästääkseen joutuu ylittämään Ríon–Antírrion sillan. ”Joutua” on kyllä väärä sana. Yli kahden kilometrin pituinen ajo vinoköysisiltaa pitkin ja samanaikainen näkymä Patraksenlahdelle ja Korintinlahdelle on elämys.

Epätavallisen kaunis leiripaikka – kultahiekkaisella rannalla Peloponnesoksella.

Vaeltajat talvitakeissaan.

Olimme ajatelleet, että Kreikassa vallitsee talvellakin aina miellyttävän lämpöinen ja aurinkoinen sää. Tammikuussa olikin jokunen kaunis päivä. Ne eivät kuitenkaan ole itsestäänselvyys, kuten nyt jo tiedämme: viime aikoina olemme saaneet tarpoa jatkuvasti kylmän tuulen ja sateen saattelemina, ja talvitakit ovat olleet käytössä joka päivä. Se ei ole estänyt meitä vaeltelemasta rantojen takaisissa mäntymetsissä.

Kolmantena päivänä pääsimme vapauttamaan autoa jumista, joskaan emme omaamme: eräs perhe oli ajanut lava-autonsa alustaa myöten upoksiin hiekkaan. Lapioinnilla, työntämällä ja asettamalla peltilevyt pyörien alle saimme auton ensi yrittämällä irti.

Vanhoja raunioita, ympyränmuotoisia lahtia: Peloponnesoksen niemimaa ei ole vain laaja, vaan myös monipuolinen.

Jokapyöräveto käyttöön viime tingassa.

Kerran meidänkin kävi kalpaten: päädyimme vuoristossa sateen pehmittämälle maaperälle – pian matka jatkuikin pienen tien viereiseen ojaan. Onneksi Mike reagoi nopeasti ja aktivoi Axorin tasauspyörästön lukituksen ja jokapyörävedon. Emme ehtineet edes ottaa kuvaa pienestä haaverista. Selvisimme kyllä nipin napin.

Niemimaan lounaisosassa Messeniassa leiriydyimme Voïdokoilián (”härän vatsa”) käytännössä puoliympyrän muotoiselle rannalle – tämä lienee kaunein paikka, johon olemme päässeet Kreikassa leiriytymään. Axor oli aivan rannalla ja tuulelta suojassa pensaiden takana, joten saatoimme oleilla ulkona teepaitasillamme.

Täältä käsin vaelsimme Navarinon linnalle. Sen muurit ovat aika raunioituneet, mutta niitä pitkin voi kiertää linnan joutumatta halkomaan sisäpuolella kasvavaa tiheikköä. Muurin viereinen rotko saa taatusti varomaan harha-askelia.

Yli 50 auton leiri rannalla.

Päivien myötä Voïdokoilián ranta alkoi täyttyä pakettiautoilla, matkailuautoilla ja kuorma-autoilla paikalle tulleista ihmisistä. Jatkoimme matkaa, mutta rannoilla oli runsaasti väkeä koko eteläisellä Peloponnesoksella. Yhdelläkin rannalla oli yli 50 autoa. Koronasta huolimatta – tai sen vuoksi – täällä tapaa paljon viikkojen ajaksi leiriytyviä matkailijoita tai talvehtijoita.

Maisemat ovat niemimaan sisäosissa aivan erilaiset kuin rannoilla. Joissain paikoissa tunnelma on lähes trooppinen. Palattuamme rannalle leiriydyimme Dimitriosin hylyn luona. Laivasta kerrotaan kaikenlaisia tarinoita, joista osa on uskottavampia kuin toiset. Hylättynä ruostuvan laivan todellista taustaa emme tunne vieläkään. Valokuvan aiheena se on kuitenkin mahtava.

Turistit pitkän valloitushistorian jatkajina.

Idän puoleiselta rannikolta löytyy kallion päällä sijaitseva Monemvasián pikkukaupunki. Siellä on 500-luvulta alkaen pyörinyt jos jonkinlaista väkeä frankeista, bysanttilaisista, venetsialaisista ja ristiretkeläisistä aina turkkilaisiin. Tänä päivänä kaupungilla on eurooppalainen kulttuuriperintötunnus, ja valloittajina on enää turisteja.

Mystran bysanttilaista rauniokaupunkia pääsimme ihailemaan vain pysäköintialueelta: osa siitä on juuri kunnostettavana. Siksi jatkoimme matkaa 1 600 metrin korkeudessa sijaitsevaan hiihtokeskukseen – meillä oli vaikeuksia uskoa, että tässä paikassa voi lasketella. Kreikkaa ei yleensä yhdistetä talviurheiluun. Eikä lunta näkynytkään.

Ennen paluuta lähtöpaikkaamme Patrasiin kävimme vielä vuoristossa sijaitsevalla tekojärvellä. Matkalla sinne jouduimme ajamaan läpi hankalakulkuisten kylien. Tiet olivat periaatteessa riittävän leveitä, mutta monet asukkaat ottivat pysäköinnin aika rennosti. Joskus väli etuvilkkujemme – Axorin uloin osa autojen korkeudessa – ja autojen peilien välillä jäi senttimetreihin.

Seuraava kohde selvillä!

Järveä ympäröivä tie oli molemmin puolin kasvillisuuden valtaama ja osittain huuhtoutunut. Olimme helpottuneita päästessämme niitylle, jolle saatoimme leiriytyä. Vedenpinta oli tekojärvessä niin matalalla, että tulvitettujen talojen rauniot olivat näkyvissä. Kiehtova pilkahdus kauan sitten kadonneesta ajasta.

Lopulta jätimme Peloponnesoksen taaksemme ja palasimme samaa siltaa pitkin. Sitä ennen olimme hahmotelleet seuraavaa kohdetta, joka on nyt selvillä. Sinne pääseminen ja siellä vapaasti liikkuminen edellyttää kolmea negatiivista koronatestitulosta, kahta lauttamatkaa ja viikon karanteenia hotellissa. Yllätyksiä voi vielä ilmetä, joten emme halua vielä kertoa kaikkea. Seuraavasta raportista saatte lukea, onnistuimmeko.

4-Xtremes – The World Tour.

Tämä matka etsii vertaistaan.

Andrea ja Mike Kammermann ovat Axorillaan matkalla kolme vuotta. ”4-Xtremes – The World Tour” on motto matkalle, jolle sveitsiläiset lähtivät vuoden 2020 puolivälissä ja jonka he jakavat RoadStars-yhteisön kanssa! Pysy ajan tasalla äläkä jää paitsi tämän seikkailulle lähteneen parin henkeäsalpaavista kohteista.

”4-Xtremes – The World Tour” -sarjan kaikki jaksot löytyvät täältä.

Kuvat ja video: 4-Xtremes

10 kommenttia