4-Xtremes – osa 16: Kulttuurimuistomerkkejä ja nykyaikaisia raunioita Kreikassa

Sarja: 4-Xtremes – The World Tour

Yksin Egeanmeren äärellä.

Taas uudessa maassa: Andrea ja Mike tutustuvat Axorillaan Kreikan leutoon talveen. Mukanaan heillä on negatiiviset koronatestit ja allaan tallaamattomia polkuja.

Pala reittisuunnitelmaa mustana valkoisella: negatiiviset koronatestit Bulgariasta toimivat Kammermannien pääsylippuina Kreikkaan.

Samaan aikaan kun Euroopassa on monin paikoin pilvistä ja pakkasta, me pääsemme raportoimaan auringonpaisteesta ja 17 celsiusasteen lämmöstä. Mistä tällainen sää löytyy tähän aikaan vuodesta? Kreikasta! Kun meitä ei vielä äskettäinkään päästetty Turkkiin, päätimme jatkaa Bulgariasta suoraan tähän kaakkoiseen EU-maahan.

Edellytyksenä olivat tuoreet negatiiviset koronatestit. Niitä varten ajoimme Bulgarian pääkaupunkiin Sofiaan ja hakeuduimme suureen sairaalaan. Leiriydyimme vuorokaudeksi laitakaupungille odottamaan testituloksia. Aiemmin olemme aina etsineet vaivalla kauniita yöpymispaikkoja. Nyt tiedämme, ettei se ole aina mahdollista. Esimerkiksi liikkuessamme kurjalla säällä Sofian kaltaisen suurkaupungin liepeillä. Silloin kannattaa vain etsiytyä jonnekin siedettävään paikkaan, missä pysäköinti on sallittua.

Lumisia solia ja kapeakujaisia kyliä pitkin maailmanperintökohteeseen: jo matka Meteoran luostareille oli kiehtova.

Rajanylitys on kätevintä aamuisin!

Seuraavana päivänä saimme testituloksemme: ne olivat negatiiviset! Olimme vasta saaneet virallisen ja leimatun asiakirjan käsiimme, kun olimmekin jo taas matkalla kohti Kreikkaa ja ainoaa turisteille tällä hetkellä avointa rajanylityspaikkaa Kulatan kaupungin kohdalla. Koska rajanylityksen kestoa tai tapahtumia ei voi koskaan tietää ennalta, taktiikkamme on iskeä heti aamulla, rajan tuntumassa vietetyn yön jälkeen.

Monet muut matkailijat olivat suositelleet meille vierailua lähellä sijaitsevilla Rupiten kuumilla lähteillä. Vietimme illan yksinkertaisissa, lämpötilaltaan vaihtelevissa maahan kaivetuissa altaissa, kunnes ihomme oli rypyillä. Mitä ylellisyyttä! Seuraavana aamuna täytimme vesi- ja dieseltankkimme ja söimme hieman. Vatsa täynnä sitä on rennompi.

Lupa kannattaa pitää aina käsillä!

Pientä hermostuneisuutta emme kuitenkaan voineet välttää. Niin ikään kuorma-autolla liikenteessä olevat sveitsiläiset ystävämme oli nimittäin käännytetty Kreikan rajalta, vaikka he täyttivät oikeastaan kaikki maahantuloehdot. Tällä kertaa kaikki sujui kuitenkin erittäin helposti ja asiallisesti. Meidän piti käydä vielä covid-19-pikatestissä, joka oli myös negatiivinen – sen jälkeen saimme jatkaa matkaa.

Kreikassa on ollut marraskuusta asti koronasulku. Liikkuminen ilman lupaa ja painavaa syytä on sallittua vain tietyllä säteellä. Suuret tiet ovatkin tyhjiä ja useimmat kylät aavemaisen rauhallisia. Vaihdamme paikkaa vain hyvin määrätietoisesti ja harkitsemme huolella, onko jokin ostos oikeasti tarpeen. Paperimuotoinen lupa on aina mukanamme. Poliisi kun on vahvasti läsnä juuri teiden risteyksissä.

Sivuteillä kokee enemmän!

Lähes kaikki Akropoliin ja Delfoin kaltaiset nähtävyydet ovat nyt kiinni. Kuten myös Meteoran luostarialue. Toisaalta mikään ei estä yli 20 kohteen ihailemista ulkoapäin. Ne sijaitsevat Kreikan mantereen keskiosassa, ja jo matka sinne oli seikkailu. Ajoimme pieniä teitä lumisissa solissa ja kylissä, joissa Miken täytyi ajoittain ujuttaa Axorimme erittäin suurella tarkkuudella parvekkeiden välistä ja pysäköityjen autojen ohi.

Itse Meteoran luostarit jättivät kuitenkin tämän matkan varjoonsa. Ne on pystytetty satoja vuosia sitten erikorkuisille hiekkakivikallioille. Kiehtova näky – eikä mikään ihme, että ne ovat UNESCOn maailmanperintökohde. Ja kuten tällä matkalla on käynyt usein aiemminkin, saimme ihailla paikkaa rauhassa keskenämme.

Mustallamerellä ja Sofian laitakaupungilla – viimeisiä vaikutelmia Bulgariasta.

Huuhtoutuneita teitä vältettävä!

Rauhallista oli myös koillisempana, Sithonian niemellä. Luostareista merkittävästi poiketen täällä ei tosin olisi ”normaaleinakaan” aikoina yleisöryntäystä. Olimme jälleen löytäneet hylätyn paikan! Kyseessä on valtava tontti, jolla käynnistettiin 1980-luvulla asuinalueen rakentaminen, kunnes rakennusoikeudelliset hankaluudet keskeyttivät hankkeen.

Siksi paikalla on vain teitä ja sähkö- ja vesiverkoston perusta – ja kaikki on hiljalleen taas hajoamassa. Alue on vain muutaman vuohipaimenen käytössä. Navigoimme erään tien päähän asti, ja meidän piti olla hyvin tarkkana välttääksemme huuhtoutuneet ja romahtaneet kohdat.

Matkustusmahdollisuuksia pidettävä silmällä!

Vietimme tontilla pari päivää, kävelimme ympäri hylättyä tielabyrinttia – ja tutustuimme lähellä olevaan rantaan. Koirallemme Aiméelle jotkin kohdat olivat vaikeakulkuisia. Miken täytyi kantaa se suurten kalliohalkeamien yli. Onneksi Aimée luottaa häneen vahvasti ja pysyi täysin rauhallisena.

Seuraavina viikkoina, kun monet nähtävyydet pysynevät edelleen suljettuina, haluamme tutustua ennen muuta Kreikan rantoihin ja luontoon. Seuraava kohde on Peloponnesoksen niemimaa. Siellä riittää nähtävää – ja voimme edelleen seurata, kuinka matkareittimahdollisuutemme kehittyvät. Kreikasta voimme jatkaa lautalla muutamaankin suuntaan. Siitä kenties lisää seuraavalla kerralla.

4-Xtremes – The World Tour.

Tämä matka etsii vertaistaan.

Andrea ja Mike Kammermann ovat Axorillaan matkalla kolme vuotta. ”4-Xtremes – The World Tour” on motto matkalle, jolle sveitsiläiset lähtivät vuoden 2020 puolivälissä ja jonka he jakavat RoadStars-yhteisön kanssa! Pysy ajan tasalla äläkä jää paitsi tämän seikkailulle lähteneen parin henkeäsalpaavista kohteista.

"4-Xtremes – The World Tour" -sarjan uusimmat osat löydätte täältä.

Matkan kulun ennen siirtymistä Etelä-Amerikkaan löydätte täältä.

Kuvat: 4-Xtremes

13 kommenttia