4-Xtremes – osa 14: Miken ja Andrean tapahtumarikas vuodenvaihde

Kun on ollut matkoilla tarpeeksi kauan, jonain päivänä ottaa laskuihin mukaan enää ne maat, joihin ei saa matkustaa. Sanoi meille kerran eräs ystävämme. Näin nähtynä me olisimme vasta-alkajia. On tosin eräs maa, jonka rajalla meillä oli huono tuuri jo toisen kerran. Mikä se sitten on? Paljastamme sen hieman jäljempänä.

Viime vuoden lopulla vietimme useita viikkoja Kroatiassa. Ajoimme vain lyhyitä päivämatkoja, ja näimme niiden aikana monia luultavasti 90-luvun sodan aikana hylättyjä kyliä. Onneksi Kroatiassa on kuitenkin vielä enemmän paikkoja, joissa ei näy viittauksia näihin pimeisiin vuosiin. Suuren vaikutuksen meihin teki Visovac-luostari. Se sijaitsee Šibenikin rannikkokaupungin lähellä pienellä saarella Krkan kansallispuistossa.

Pakollinen tauko Splitissä.

Splitissä tuli taas eteen sama: pakollinen tauko! Axor-automme sivuvalonheitin lopetti toimimisen – ja Sveitsistä tilattu varaosa lojui useita päiviä tullissa. Pilvisen sään takia emme voineet luottaa aurinkosähkölaitteistoomme, joten suunnistimme leirintäalueelle, jossa oli varma virransyöttö, ja käytimme siellä ajan matkamme jatkosuunnitteluun. Lisäksi vierailimme Splitin vaikuttavassa vanhassa kaupungissa. Kun valonheittimen sisältävä paketti vihdoin saapui, olimme kuitenkin siitä iloisia.

Jatkoimme matkaa täysillä akuilla ja vesisäiliöillä rannikkoa pitkin kaakkoon päin. Hieman ennen Dubrovnikia ajetaan muutaman kilometrin verran läpi Bosnia-Hertsegovinan valtion alueen, joka ulottuu täällä Adrianmereen saakka. Normaalisti saavutaan muutaman minuutin jälkeen takaisin Kroatiaan. Tällä kertaa jouduimme odottamaan ruuhkassa lähes kaksi tuntia: joulunpyhien liikenne. Haimme hieman purtavaa ohjaamoon ja nautimme tuulilasin takana lämpimänä paistavasta auringosta.

Hylättyjä paikkoja lähellä Dubrovnikia.

Saavuttuamme Dubrovnikiin huomasimme, että Aimée ei voinut hyvin. Yön aikana jouduimme melkein joka tunti viemään sitä ulos ripulin takia. Oliko kuumuus ruuhkan aikana ollut kenties liikaa vanhalle rouvallemme? Seuraavana aamuna Aiméen vointi ei ollut yhtään parempi. Niinpä minä – siis Andrea – lähdin yksin historialliseen Dubrovnikiin. Tutustuminen tähän viehättävään kaupunkiin eräänä joulukuisena sunnuntaiaamuna lähes ilman ketään muita turisteja oli upea kokemus.

Dubrovnikin eteläpuolella pääsimme taas nauttimaan hylättyjen paikkojen kiehtovuudesta. Löysimme Jugoslavian aikaisia hylättyjä hotelleja: kolme betonirakennusta ja niiden keskellä yksi, joka joskus oli ollut erittäin kaunis ja jonka viehättävyys näkyi vieläkin kaikista ulkosivun sotavaurioista huolimatta.

Vuorilla on rauhallista.

Nykyään Kroatiassa ammutaan onneksi enää vain raketteja. Mutta ne paukkuvatkin sitten jo useita päiviä ennen uudenvuodenaattoa. Koska tämä merkitsee aina stressiä Aiméelle, vietimme muutamia öitä vuorilla Dubrovnikin takana. Siellä oli rauhallista, ja koiramme pystyi viimeinkin toipumaan.

Kroatian eteläosasta pääsee Montenegron ja Albanian kautta nopeasti Kreikkaan. Albanian ja Kreikan raja oli kuitenkin sinä ajankohtana turisteilta suljettu. Sen takia päätimme ajaa Montenegron, Serbian ja Bulgarian kautta Turkkiin. Montenegrossa sää oli äärimmäisen huono, vuorilla oli lunta. Niinpä ajoimme pysähtymättä Serbian vastaiselle rajanylityspaikalle, yövyimme eräällä pysäköintipaikalla ja valmistauduimme aamulla ylittämään rajan.

Materiaalivaurioita Serbiassa.

Valitettavasti rajaviranomaiset tarkastivat meidät hyvin perusteellisesti. Jokaisen lokeron, jokaisen mausteen, jokaisen lääkkeen: he tutkivat kaiken ja avasivat jopa johtosarjojen suojukset. Rajaviranomaiset kysyivät meiltä aina erillään toisistamme yhä uudelleen samat kysymykset huumeista. Sen takia siis koko tämä vaiva! Me näytimme ja selitimme kuuliaisesti kaiken, ja niinpä he sitten luovuttivat yli kahden tunnin jälkeen.

Meille jäi 10 tuntia lähes 350 kilometrin matkaan Bulgarian rajalle. Pidempää kauttakulkua varten olisimme tarvinneet negatiiviset koronatestit. Seuraavalle moottoritielle päästäksemme meidän täytyi ajaa melko pitkiä osuuksia teillä, jotka olivat juuri ja juuri niin leveitä, että kaksi kuorma-autoa pystyi ohittamaan toisensa. Kun tällaisessa ajoradassa on kuoppa, kolahtaa. Onneksi menetimme tällä kertaa vain ulkopeilin. Kyllähän jotain jo täytyi tapahtuakin näin monien kilometrien jälkeen ilman kolarivaurioita.

Kuvat: 4-Xtremes